Historia

Korson työväen soittokunta perustettiin 19.4.1958 Korson Kansantalolla pidetyssä kokouksessa, jossa oli paikalla 10 soittajaa. Soittokunta kokoontui aluksi sunnuntaisin ja keskiviikkoiltaisin Kansantalolle harjoittelemaan. Ennen perustavaa kokousta oli saatu käyttöön soittimia Koiton soittokunnalta ehdolla, että ne piti säilyttää toiminnassa. Soittokunnan ensimmäinen julkinen esiintyminen oli työttömien juhla Korson kansantalolla vuonna 1958.

1960- luvulla soittokunnan vakioesiintymisiin kuuluivat erilaiset vaalitilaisuudet sekä vappumarssit Korson, Keravan ja Tikkurilan alueella. Tuolle ajalle tunnusomaiset rauhanmarssit kuuluivat myös vakioesiintymisiin.

1970- luvun alussa soittokunta esiintyi Pakkasvirran ohjaamassa elokuvassa jouluksi kotiin. Elokuva kertoi tarinan soittoa harrastavasta kirvesmiehestä, joka rakensi itselleen omakotitalon; kun talo valmistui hän kuoli. Kuvauksia taltioitiin myöhään syksyllä Kirkkonummella ja kertomusten mukaan soitosta ei tahtonut tulla mitään, kun soittajien torvet ja sormet olivat kylmästä kohmeessa.

Vuonna 1982 soittokunnasta tuli Vantaan työväenopiston, nykyisen aikuisopiston opintopiiri. Tästä järjestelystä johtuen soittokunnan toimintaedellytykset paranivat merkittävästi. Soittokunnan kokoonpano kasvoi ja musiikillinen taso parani, alkuunhan soittokunta oli ollut pitkään oikeastaan torviseitsikko.

Vuonna 1990- luvulla orkesterin toiminta vakiintui ja taitotaso parani entisestään. vuosikymmenen puolivälin paikkeilla alkoivat vakiintua nykyisen toimintamme eräät vakioesiintymiset, vuotuinen vanhojen tanssien säestyskeikka Maunulan yhteiskoululla ja osanotto Korson kirkossa aina joulukuussa pidettävään Kauneimmat Joululaulut- tapahtumaan. Vuoden 1996 keväällä toteutimme ikimuistoisen Unkarinkiertueen.

Soittokuntamme koostuu kaikenikäisistä harrastajasoittajista, usean eri ammattikunnan edustajista. Olemme vuosien aikana tarjonneet viihdettä ja kuultavaa yleisölle, soittajina olemme saaneet kokea suurta iloa ja riemun hetkiä.

Korson soittokunnan kapellimestarit vuodesta 1958:

  • Oke Ravattinen
  • Eino Korpelainen
  • Reijo Ruokonen
  • Lassi Ikäheimo
  • Hannu Simoinen
  • Tommi Suutarinen
  • Visa Haarala
  • Aino Koskela